Yhdistyksen säännöt

Oulun Olutseura ry:n säännöt

 

Yhdistys on perustettu 29.3.1989

1§ Yhdistyksen nimi on Oulun Olutseura ry ja kotipaikka Oulun kaupunki.

 

2§ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää, tukea ja kehittää olutkulttuuria Pohjois-Suomessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys panee toimeen näyttelyitä ja muita informaatiotilaisuuksia sekä harjoittaa jäseniään palvelevaa tiedotustoimintaa. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen hyödyn hankkiminen siihen osallistuville.

 

3§ Yhdistyksen jäseninä voivat olla oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt sekä yksityiset henkilöt, jotka yhdistyksen kokouksessa hallituksen esityksestä hyväksytään jäseniksi, Jäsen on velvollinen suorittamaan liittymis- ja vuosimaksun, joiden suuruuden syyskokous määrää.

 

4§ Yhdistyksen syyskokouksessa, joka pidetään loka – joulukuussa, käsitellään seuraavat asiat:

1. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet seuraavaksi kalenterivuodeksi;
2. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa;
3. vahvistetaan seuraavan vuoden talousarvio ja vahvistetaan liittymis- ja vuosimaksun suuruus;
4. käsitellään muut hallituksen mahdolliset esitykset;
5. käsitellään jäsenten kokoukselle esittämät asiat, jotka on toimitettu hallitukselle kirjallisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.

Yhdistyksen kevätkokouksessa, joka pidetään viimeistään maaIiskuussa käsitellään seuraavat asiat:

1. esitellään yhdistyksen vuosikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien niistä antama lausunto ja päätetään näiden mahdollisesti aiheuttamista toimenpiteistä;
2. vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille;
3. määrätään tilintarkastajien palkkiot;
4. määrätään hallituksen jäsenten kokouspalkkiot sekä niihin liittyvät päivä- ja matkakorvaukset;
5. käsitellään ja vahvistetaan hallituksen esittämät toimintasuunnitelmat;
6. käsitellään muut hallituksen mahdolliset asiat;
7. käsitellään jäsenten kokoukselle esittämät asiat jotka on toimitettu hallitukselle kirjallisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.

 

5§ Yhdistyksen kokouksissa on kullakin yhteisö-, säätiö- ja henkilojäsenellä yksi (1) ääni.

6§ Yhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään kolme (3) ja enintään viisitoista (15) jäsentä. Yhdistyksen syyskokous valitsee hallituksen puheenjohtajan ja muut hallituksen jäsenet. Hallitus valitsee keskuudestaan muut Iuottamushenkilöt. 
Hallitus on päätösvaltainen silloin, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on paikalla.

Hallitus:

1. valmistelee yhdistyksen toimintaohjelmat ja taloutta koskevat asiat;
2. sekä edustaa yhdistystä ulospäin, seuraa sen tarkoitusperiä sivuavien muiden yhdistysten, järjestöjen ja elinten toimintoja sekä tutkii yhteistoimintaedellytyksiä näiden kanssa.

 

7§ Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä muut hallituksen määräämät hallituksen jäsenet kaksi (2) yhdessä.

8§ Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja tilinpäätöksen tulee olla valmis tilintarkastajille jätettäväksi viimeistään maaliskuun 1. päivään mennessä.

TiIintarkastajien tulee suorittaa tarkastuksensa ja antaa tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.

 

9§ Kutsu yhdistyksen kokouksiin on tehtävä vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta lehti-ilmoituksella tai jäsen kirjeellä.

10§ Yhdistyksen sääntöjä voidaan muuttaa, jos vähintään kolme neljäsosaa (3/4) kokouksessa annetuista äänistä muutosta kannattaa. Sääntöjen muuttamista tai yhdistyksen purkamista koskeva asia on kokouskutsussa mainittava. Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa (2) vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä kokouksessa, niin ikään 3/4 enemmistöllä annetuista äänistä.

 

Jos yhdistys puretaan, on sen varat luovutettava käytettäväksi johonkin Pohjois-Suomen kulttuuritoimintaa, ensisijassa olut- ja juomakulttuuria edistävään tarkoitukseen sillä tavoin kuin jälkimäinen purkamisesta päättävä kokous tarkemmin määrää.

11§ Muussa suhteessa on noudatettava voimassaolevan yhdistyslain säännöksiä.

 

20.03.1997

Siirry sivun alkuun